Ehtoollinen

[mangoliini]

Haa, hyvä, että löysin keskustelun aiheesta. En jaksaisi uuttakaan aloittaa vain yhden jutun takia.

Sanoiko Luther vai lukeeko Raamatussa, että ennen ehtoolliselle menemistä täytyy tutkia itseään, miksi sinne on menossa? Tai jotakin sellaista? Onko sillä jotakin tekemistä ehtoollisen häpäisemisen kanssa? Mitä on se häpäiseminen, jos se sitä on?

Kävin tänään ehtoollisella. Sitä ennen uskontunnustukseen en kokenut voivani yhtyä, koska olen niin epävarma ja epäilyksiä täynnä. Voisiko sanoa, epäuskoakin. Mietin etukäteen, onko mulla oikeutta mennä ehtoolliselle. Jälkeenpäin tuntui, että mun ei olisi pitänyt mennä ja että häpäisin koko ehtoollisen.

Saattaa kuulostaa tyhmältäkin, mutta jos edes noihin Luther-kysymyksiin joku tietäisi vastauksen?

[Jompe]

Hei Mangoliini!

Lutherin sanomisista en osaa sanoa, mutta Paavalin Korinttolaiskirjeessä on itsensä koettelemisesta Herran aterialle osallistuttaessa. Korinttolaisissa oli niitä, jotka eivät erottaneet Herran ateriaa muusta ateriasta, ja toiset olivat juovuksissa, toiset nälissään. Kyse oli Herran aterian väärinkäytöstä.
Tuohon aikaan ateriat olivat sellaisia nyyttikestejä - ilmeisesti.
Paavali sanookin, että eikö teillä sitten ole muita huoneita niissä syödäksenne. Eli normaaleja aterioita voi syödä muualla kuin ehtoollisella. Jos jollakin on nälkä, syököön kotonaan, ettette kokoontuisi tuomioksenne. Ehtoollinen ei siis tule ruumiilliseen nälkään, vaan jos on nälkä, niin voi syödä aterian vaikka kotona ensin ja sitten osallistua ehtoolliselle. Tuolloinhan ehtoollinen oli toisenlainen kuin nykyään: se oli ateria, kun taas meillä se on vain pieni pala leipää ja tilkka viiniä.

[mangoliini]

Kiitti Jompe, ehkä tuo kirje taisikin olla sitten se, mitä hain.

[ekho]

1 Kor 11:20-34 on tämä kyseinen kohta. Se on vähän ehkä pitkä, mutta laitan sen nyt kuitenkin tähän.

Kun te näin kokoonnutte yhteen, niin ei se ole Herran aterian nauttimista, sillä syömään ruvettaessa kukin rientää ottamaan eteensä omat ruokansa, ja niin toinen on nälissään ja toinen juovuksissa. Eikö teillä sitten ole muita huoneita, niissä syödäksenne ja juodaksenne? Vai halveksitteko Jumalan seurakuntaa ja tahdotteko häväistä niitä, joilla ei mitään ole? Mitä minun on teille sanominen? Onko minun teitä kiittäminen? Tässä kohden en kiitä.

Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni". Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".

Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee. Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.

Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois. Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi; mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi. Sentähden, veljeni, kun kokoonnutte aterioimaan, odottakaa toisianne. Jos kenellä on nälkä, syököön kotonaan, ettette kokoontuisi tuomioksenne. Muista seikoista minä säädän, sitten kuin tulen.


Tämä voidaan nähdä liittyväksi myös Jaakobin kirjeen lukuun kaksi. Otan siitä pari jaetta:

Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? (2:15-16)

Kannattaa lukea koko luku.

[vaivaisukko]

Kyllä itseä on tutkittava ennen ehtoollista. Ehdotan tutkimuskaavaksi seuraavaa:

1) Olenko minä syntinen?
2) Pääsenkö omilla konsteillani eroon synnistäni?
3) Tarvitsenko Kristuksen sovitustyötä ja haluanko Hänen pesevän syntini pois?

Omat vastaukseni ovat joka kerran samat: 1) kyllä, 2) ei, 3) kyllä. Käynkin ehtoollisella siksi, että se on tarkoitettu niille, jotka tarvitsevat Kristusta.

[Maus]

Käynkin ehtoollisella siksi, että se on tarkoitettu niille, jotka tarvitsevat Kristusta.

Hyvin sanottu! Olen joutunut huomaamaan, että ehtoolliselle ei ole lupaa viedä mitään omastaan. Jos erehtyy luulemaan toisin, ahdistuu ja joutuu vaikeuksiin. Ja vähäisestä omasta kokemuksesta sanon, että itsestä kelvollisuutta etsiminen voi tapahtua hyvin kätketyllä tavalla. Se ansa voi piiloutua päällisin puolin hyvien asioiden taakse.

Onko täällä tai tiedättekö sellaisia, jotka eivät tunne ikinä saavansa ehtoolliselta lohtua tai vahvistusta vaan ennemminkin ahdistuvat kuten mangoliinille kävi? Voin heti ilmottautua, vaikka olenkin taannoin saanut ehtoollisen nauttimisesta paljon. Nyt on toisin. Taidan vieläpä kaiken lisäksi tietää, miten se on korjattavissa. Yksinkertainen asia, mutta kovin vaikea.

Niin vakavalla asialla leikin, että on ihme kun olen saanut niin usein herätä uuteen aamuun.

[Outi]

Tuohan se oli Lutherinkin ohje. Että ehtoollinen on tarkoitettu niille, jotka tarvitsevat Kristusta. Tuota asiaa sietäisi enemmänkin kuuluttaa kirkossa. Tosin joku taannoinen katekismus piti sisällään Lutherin ohjeen, että ehtoollinen vaatii "aivan uskovaista sydäntä". Eipä ole asiaa sinne, kenelläkään, jos tuolla mitalla katsotaan. Ellei sitten niin, että se aivan uskovainen sydän tarkoittaa nimenomaan sitä, että ymmärtää edes jollakin tasolla, että omilla ansioilla ei taivaaseen matkata, ja että siksi tarvitsee Kristusta.

Outi

[Maus]

Tuohan se oli Lutherinkin ohje. Että ehtoollinen on tarkoitettu niille, jotka tarvitsevat Kristusta. Tuota asiaa sietäisi enemmänkin kuuluttaa kirkossa. Tosin joku taannoinen katekismus piti sisällään Lutherin ohjeen, että ehtoollinen vaatii "aivan uskovaista sydäntä". Eipä ole asiaa sinne, kenelläkään, jos tuolla mitalla katsotaan. Ellei sitten niin, että se aivan uskovainen sydän tarkoittaa nimenomaan sitä, että ymmärtää edes jollakin tasolla, että omilla ansioilla ei taivaaseen matkata, ja että siksi tarvitsee Kristusta.

Outi

Isosta katekismuksesta:

Näin olemme selittäneet itse ehtoollisen sakramentin, nimittäin sen olemuksen ja sen tuottaman hyödyn. Vielä meidän on katsottava, millainen henkilö voi ottaa tuon voiman ja hyödyn vastaan. Se voidaan ilmaista samalla tavoin aivan lyhyesti, kuten aiemmin kasteesta puhuttaessa ja usein muussakin yhteydessä. Ehtoollisen voiman ja hyödyn saa jokainen, joka uskoo sen, mistä sanat kertovat ja mistä ne antavat. Eihän niitä ole opetettu eikä julistettu kiville eikä kannoille, vaan niille, jotka kuulevat nämä sanat. Heille Kristus sanoo: "Ottakaa ja syökää" jne. Koska hän antaa ja lupaa siinä syntien anteeksiantamuksen, se voidaan ottaa vastaan vain uskolla. hän itse vaatii tällaista uskoa lausuessaan sanat: "Teidän edestänne annettu" ja teidän edestänne vuodatettu". Nämä Kristuksen sanat tarkoittavat: Sitä varten minä annan tämän teille ja käsken teidän syödä ja juoda, että te puolestanne ottaisitte sen vastaan ja nauttisitte sen. Joka suostuu kuulemaan nämä sanat ja uskoo ne tosiksi, hän saa, mitä ne lupaavat. Se taas, joka ei usko, ei saa mitään. Turhaan sellainen, joka ei tahdo tuota pelastavaa hyvää nauttia, antaa ojentaa itselleen ehtoollisen. Aarrearkku on aivan auki. Se on kannettu jokaisen oven eteen, pantu joka pöytään. Mutta sinun on myös otettava ehtoollinen vastaan ja ajateltava, että se varmasti on se, mistä sanat sinulle puhuvat.

Onhan tässä uskon vaatimus, mutta niinhän se on ylipäätään koko luterilaisessa pelastusopissa. Joka uskoo, pelastuu. Tämä on samalla kuitenkin se asia joka meinaa aiheuttaa hengenahdistusta ja vaikeuksia. Helposti rupeaa nimittäin ajattelemaan, että ehtoolliselle käyvän pitäisi olla vahvassa uskossa, tai edes vähäisessä. Jos tuntee heikkoudessaan, ettei ole sitä vähääkään uskoa, niin siitä tekee ykskaks itselleen kurjan suuren esteen ehtoollisen vastaanottamiseksi - vieläpä aivan turhaan. (Tietty, jos ei edes aio ottaa ehtoollisen tuomaa lahjaa itselleen, niin ei ole kelvollinen ehtoollispöytään, mutta siitä ei sen enempiä.)

Luther noissa korostamissani kohdissa antaa minulle sellaisen vaikutelman, että ehtoollisella(kin) vaadittu usko on pelkkää taipumista lahjan vastaanottamiseen, eikä oman lujan luottamuksen ja uskon vaihtamista ehtoollisleipään ja -viiniin. Tuntemani Jumala ei rupea hieromaan asiassa kauppoja. Kristus on sanonut: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat." Se lupaa sairaille sitä, mitä sairaat tarvitsevat. Ehtoollinen on köyhien ateria.

Kuulkaas helpotti kovasti mieltäni, kun tämän viimein huomasin vuoden alussa. En aiemmin löytänyt itsestäni varmuudella sitä uskoa, jota luulin ehtoolliselle mentäessä tarvittavan, joten epäilin kovasti kelvollisuuttani ja siten myös ehtoollisen vaikutusta, enkä saanut ehtoolliselta lopulta enää mitään muuta kuin kauhean olon, jos uskalsinkin sille käydä. Mutta siihen löytyi sitten viimein ratkaisu.

Toivon, että tästä on lohtua muillekin, vaikka aika epäselvästi sen selitin.

Tämä aiheen tiimoilta mielessäni ollut jae sopii yllättävän hyvin tälle foorumille:

Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen!
Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi,
syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa!
Jes. 55:1

[Outi]

Kenenkähän viisaus lienee ollut se, että ei uskalla jättää osallistumatta, jos ehtoollista tarjotaan. Siinä on viisautensa - sillä onhan melkoista omahyväisyyttä jäädä penkkiin ja julistaa, että minä en tarvitse Kristusta enkä Hänen lahjaansa. Oman kompurointini kanssa auttoi kaksi asiaa: se, että Jeesus jakoi ensimmäisen ehtoollisen koko opetuslapsijoukolleen, joka kohta nukkui Getsemanessa eikä valvonut, joista Juudas kavalsi Hänet, Pietari kielsi edes tuntevansa... ei hääviä joukkoa. Ja toiseksi se, että ystävä takoi aika monta kertaa päähän sitä, että Kristus vielä sanoo, että "ottakaa tästä, te kaikki" ja "niin usein kuin te tästä juotte", ei "niin harvoin". Jotta sitten on menty, milloin suurempien tunteiden kanssa, useimmiten vähempien.

Outi

[Maus]

Kenenkähän viisaus lienee ollut se, että ei uskalla jättää osallistumatta, jos ehtoollista tarjotaan.

Juuri tuolla mielellä olenkin enimmät kerrat ehtoollisella käynyt, ellen sitten kaikki. Ei uskaltaisi mennä, muttei jäädä poiskaan. Vaan viimeisimmillä kerroilla kävikin sitten aika kehnosti. Tuli ainoastaan aiempaa kamalampi olo. Useimmiten olen tutissut ja hikoillut useita päiviä etukäteen, jos olen tiennyt, että on mentävä ehtoolliselle, enkä voi sitä helposti pujahtaa pakoon. En nyt jatkuvasti, mutta silloin kun on muistanut. Ja sitten kun pitäisi kävellä sinne eteen... On tuntunut oikeasti, että jalat pettää pian alta, mutta ei sentään ole tarvinut taluttaa. (Ja arjessa olen, tai ainakin koetan olla, niin rationaalinen ihminen että toista saa hakea...)

[gospelisti]

Itsekin on tullut pohdittua ehtoollista jonkin verran... Ajatteluni menee ehkä jotenkin näin:

Raamattu, ja siellä Jeesus itse, sanoo ehtoollisessa olevan kysymys Kristuksen ruumiista ja verestä. Siispä ehtoollisleivässä ja -viinissä on jotain aivan erityistä, jotain, jossa Kristus itse on läsnä. Tämän unohtaminen ja ehtoollisaineiden pitäminen täysin samana kuin mikä tahansa leipä ja viini missä tahansa ruokailutilanteessa on jotain samansuuntaista kuin Jeesuksen pitäminen samana kuin kuka tahansa mattimeikäläinen, ja siten jopa loukkaavaa Jeesusta kohtaan (anteeksianto toki pätee tässäkin, mutta ei se loukkauksesta hyvää asiaa tee). Kuitenkaan en pysty käsittämään, miten Jeesus konkeettisesti ehtoollisessa toimii, vaan voin vain uskoa, että jotain erityistä siinä on. Otan siis ehtoollisen vastaan ajatellen, että Jeesus on luvannut olla tässä läsnä, ja vaikka en sitä ymmärräkään niin voin luottaa siihen että minun ymmärrykseni tai ymmärtämättömyyteni ei tee Jumalan tekoja olemattomiksi. Jumala ymmärtää, ja minä saan vain ottaa vastaan.

[dde]

Kenenkähän viisaus lienee ollut se, että ei uskalla jättää osallistumatta, jos ehtoollista tarjotaan.

Juuri tuolla mielellä olenkin enimmät kerrat ehtoollisella käynyt, ellen sitten kaikki. Ei uskaltaisi mennä, muttei jäädä poiskaan. Vaan viimeisimmillä kerroilla kävikin sitten aika kehnosti. Tuli ainoastaan aiempaa kamalampi olo. Useimmiten olen tutissut ja hikoillut useita päiviä etukäteen, jos olen tiennyt, että on mentävä ehtoolliselle, enkä voi sitä helposti pujahtaa pakoon. En nyt jatkuvasti, mutta silloin kun on muistanut. Ja sitten kun pitäisi kävellä sinne eteen... On tuntunut oikeasti, että jalat pettää pian alta, mutta ei sentään ole tarvinut taluttaa. (Ja arjessa olen, tai ainakin koetan olla, niin rationaalinen ihminen että toista saa hakea...)

Voi ku hyvä, että  selvisi sitten! Hirveän raskashan tuollasta on kantaa. Muistan, että itekki hermoilin jotain viis vuotta sitten ehtoollisen kanssa. Jännitti aina mennä, ja kun jännitti, niin ajatukset oli ihan muualla ku siinä. Tuntui, että teen väärin. Sitte aloin ajatella, että niinku muussaki elämässä ja uskonelämässä, tässäkin asiassa saan opetella ja kasvaa. Ja kai saan opetella niin, että käyn siellä, vaikkei merkitys aukeakaan ja ajatukset seilaa. Myös usein tuntui, ettei ehtoollista voi jättää väliin, vaikka ei niin huvittaisikaan mennä. Minusta se ei ole helppo juttu mennä ihmisten eteen sillä tavalla, ja siinä on vielä se lyhyt kohtaaminen ehtoollista jakavan kanssa. Usein meen kirkkoon sillon, kun on tosi huono olla ja sillon vähänenkin kohtaaminen on vaikeeta.

Viime aikoina oon jättäny monesti ehtoollisen väliin. Kun en halua mennä, en mene ja siihen oon tyytyväinen. Ehkä se tulee joskus ajankohtaseksi niin ku raamatunlukukin tuli ajankohtaseksi ja mieluisaksi sitten, kun siitä huuhtoutui pois se "pitäisi" -mentaliteetti. Raamattu ei kiinnostanut niin kauan, kun en nähnyt sillä olevan tekemistä elämäni kanssa. Sitten, kun löysin sen tarinoista oman elämäni kuvat, ymmärsin vähän sen rikkaudesta. Ehtoollisesta voi tulla osa elämää, jos se on elämää eikä uskontoa. Kaikki aikanaan

[outolumo]

Onhan tässä uskon vaatimus, mutta niinhän se on ylipäätään koko luterilaisessa pelastusopissa.

Jepjep. Uskon vaatimus. Mitä se sitten tarkoittaa?

Sehän on vähän niinkuin kansalaisuusvaatimus. Jos menet Suomen suurlähetystöön Place de Finlandilla Pariisissa äänestääksesi eduskuntavaaleissa, on siellä kansalaisuusvaatimus, ennen kuin saat äänestää. (Lisäksi siellä jopa tarkastetaan henkilöllisyys!)

Uskon vaatimus on samantapainen. Uskohan ei seuraa siitä, että me pidämme jotain totena, vaan totena pitäminen seuraa uskosta. Samoin meistäkään ei tule Suomen kansalaisia, jos äänestämme, vaan äänestämme, koska olemme kansalaisia. Jos totena pitäminen seuraa jostain muusta, se ei kestä. Jos se seuraa Jumalan työstä meissä, mikään ei voi sitä kaataa.

Aivan samoin kuin me emme voi ketään käännyttää uskoon, vaan vain Pyhä Henki voi synnyttää meidät ylhäältä Kristuksen ylösnousemukseen, emme myöskään voi tehdä tuon uuden elämän tekoja "uskoa" ellei Pyhä Henki niitä meissä vaikuta.

Näin uskon vaatimus ei olekaan jotain, joka meidän pitäisi tehdä ensin, vaan se kuvaa sitä tilaa, joka Jumalan on ensin tuotettava meissä, jotta voisimme ottaa vastaan ehtoollisen jne. Tästä tilasta on kysymys. Ja tästä tilasta käsin Jumala tuottaa meissä myös tuon totenapitämisen. Ei jostain uskottelusta tai ulkoluvusta.

[Maus]

Näin uskon vaatimus ei olekaan jotain, joka meidän pitäisi tehdä ensin, vaan se kuvaa sitä tilaa, joka Jumalan on ensin tuotettava meissä, jotta voisimme ottaa vastaan ehtoollisen jne. Tästä tilasta on kysymys. Ja tästä tilasta käsin Jumala tuottaa meissä myös tuon totenapitämisen. Ei jostain uskottelusta tai ulkoluvusta.

Onko sinusta minun ensin voitava todeta, että minulla on usko, ennen kuin voin ottaa ehtoollisen vastaan?

[Outi]

Näin uskon vaatimus ei olekaan jotain, joka meidän pitäisi tehdä ensin, vaan se kuvaa sitä tilaa, joka Jumalan on ensin tuotettava meissä, jotta voisimme ottaa vastaan ehtoollisen jne. Tästä tilasta on kysymys. Ja tästä tilasta käsin Jumala tuottaa meissä myös tuon totenapitämisen. Ei jostain uskottelusta tai ulkoluvusta.

Onko sinusta minun ensin voitava todeta, että minulla on usko, ennen kuin voin ottaa ehtoollisen vastaan?

Ja sitten päästäänkin siihen, mikä on uskon määritelmä missäkin tilanteessa ja kenenkin mukaan, ja miten se todennetaan... Mie näkisin, että jos sydän kutsuu ehtoolliselle, niin sitten yrittää kerätä rohkeuden ja mennä sinne. Siksi toisekseen taitaa pappi asetussanojen ja muiden liturgisten kuvioiden jälkeen todeta, että "tulkaa, sillä kaikki on valmista". Sinne vain. Ja jos ajattelee, että epäusko tai epäilyt hidastavat, niin mie kyllä vakaasti epäilen, että tästä maailmasta ei täysisydämistä uskoa ihmiseltä löydy. Jollakin on vikaa vähän enemmän kuin toisella, mutta tilaa siellä on kaikille.

Outi